Tunteroinen pohjoiseen. Parkkeerasimme Comoon ja jäimme aitiopaikalle odottamaan nousevaa myrskyä, avasimme viinin ja eväsrasiat aikeena kaikota juuri ja juuri alta pois.
Kastuimme, ja matka lago di Comon ympäritse taittui höyrystynein ikkunoin.
Ajoimme yönselijäsä kaupunkihin. Marco ohjasi tinapurkkiaan italialaisen lujaa, yhä satoi ja salamoi ja minä voin pahoin. Pelkokin käväisi - että ei sattunut passi mukaan tunnistusta helpottamaan. Kiedoin häntää silmilleni ja nukahdin.
5 kommenttia:
Siis pääsitte matkalle, jes! Minuakin olisi pelottanut... Hauskaa lomaa!
Mahtava myrskykuva! Tääkin haluaa reissun päälle!
Kivaa kun laitat raporttia.
Pelkään aina italialaisten kyydissä, vain vähän lohduttaa että heillä on kuulemma maailman nopeimmat refleksit.
Voi itkuvinkuhuokaus, mitkä mahtavat maisemat. Mää haluan tuonne.
Pellon pientareella; pääsimme ja viikon viivyimme, nyt jo kotoisissa helteissä :-)
Elsa; mulle jäi matkakutina. Mietin minne seuraavaksi, milloin... kiitos!
Liivia; minä en jotenkin tohtinut pelätä, paitsi tuona iltana. Oli niin kiemura tie ja niin korkealla, niin pieni auto ja niin saatanallinen sade. Kaupungeissa, etenkin Milanossa se vauhti ja kiivaus lähinnä huvitti ja huokailutti - voivoi, onpa teillä temperamenttiä... En muuten epäile refleksien nopeutta, kovin vikkelän oloisia ovat.
Malla; :-) Siellä oli kyllä komiaa. Suosittelen, sinne on muuten helppo ja edullinen päästä Milanosta junallakin, minne taas on helppo ja edullinen lentää halpisfirmoilla!
Lähetä kommentti