Milano

Ihmistä joka puolella. Ahdistukseen. Asti. 

Olen suomalainen harva honka.

Ensimmäisenä kokonaisena Milanopäivänä kävi niin, että etsityt kirpparit olivatkin tyhjänpäiväisiä markkinoita, ilma oli kymmenen astetta kylmempi kuin Suomesta raportoitu ja menimme vahingossa syömään maailman kurjimpaan ravintolaan. Nukuimme puistossa naamat kalpeana ja kirjoitimme runoja saksmannin ehdottamista aiheista. "I in the sky - minä taivaalla", "Radio tower - radiotorni" ja "Italia":

Eurooppahistoriaa huokuvien talojen,
vaihtelevalaatuisten pizzojen,
kapealanteisten miesten ja
kopeakatseisten myyjättärien,
syntisen jäätelön,
luvattoman huonon sään,
kiivasveristen kuljettajien,
vallihaudassa nukkuvien kissojen ja
taivaalle persettä näyttävien koirien
Italia.

Sitten ihana helle löysi meidät ja jäi. Ladattiin akkuja Duomon katolla, kuljettiin kotimatkaa kaksi tuntia, syötiin ylimääräiset päiväannokset jäätelöä. Livuttiin Darsenan vartta ja tapahtui yksi hymyilyttävä juttu, josta ehkä kerron joskus myöhemmin. Se tunne, ettei aikaa ja arkea edes ole. Naurua! Iloa! Mukavuutta!

Tiedättekö muuten minkälainen on milanolainen tapa ilmaista syvää iloa kaupunkinsa urheilumenestyksen - esimerkiksi Inter Milanin jalkapallomestaruuskisavoiton - johdosta?
V: ajella ympäriinsä pikkuautoillaan ja vespoillaan kaasu ja töötti pohjassa. Juosta ja huutaa, heiluttaa lippua ja taputtaa käsiä. Töt-tö-rö-röt-töt-töö! Kaupunki sekos ja oli se tuntikausien infernaalinen konsertti.